Perheiden parhaaksi

Perheiden parhaaksi

Perheiden parhaaksi

Hinta 18,00 €

Kun rakkauden unelmat romuttuvat avioeron tai leskeytymisen myötä ja kun yksinäisyys tuntuu lopulliselta, eikä kenelläkään toisella tunnu menevän yhtä huonosti, et ole sittenkään kokemuksinesi yksin. Näistäkin ahdingoista on lupa ja mahdollista nousta uuteen onneen.

– Toinen meistä on leski, toinen eronnut, ja kerromme kirjassamme hyvin arkisesta näkökulmasta, kuinka hauskaksi tai haastavaksi oma uusperherakennelmamme on muodostunut, kirjoittavat Kaisu ja Hannu Haapasalo

    Punaisena lankana kirjassa ovat avioero, leskeys ja uusperhe sekä kristillisen kasvatuksen ja perhetyön merkitys seurakuntayhteisössä.

    Kirjan avoin, suora ja rehellinen ote pyrkii herättämään lukijassa tunteita ja ajatuksia. Kaikkia vaikeuksia ei välttämättä yksi lukukerta haihduta. Ymmärrys ja tieto kuitenkin lisäävät valppautta ja viisautta, kun rakennamme entistä parempaa, terveempää ja iloisempaa tulevaisuutta.

    Kaisu on siirtynyt eläkkeelle luokanopettajan työstään. Hän harrastaa kirjoittamista ja musiikkia sekä toimii seurakunnassa diakoniatyössä.

    Hannu on eläkkeellä monipuolisesta työurastaan, johon yrittäjyyden ja aikuisopetuksen lisäksi on sisältynyt runsaasti myös kansainvälisiä tehtäviä. Hän toimii aktiivisesti seurakunnassa ja yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä.

    Saatavuus
    Varastossa

    Tuotetiedot

    Kustantaja: Päivä Oy 
    Kirjailijat: Kaisu & Hannu Haapasalo
    ISBN: 9789523740983
    Julkaisuvuosi: 2023
    Sidosasu: pehmeäkantinen

    Hae tuotteita

    Ostoskorisi on tyhjä

    Toimitusehdot

    Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019 alkaen.

    Verkkokauppa

    Deikauppa
    Heikkiläntie 177
    42560 Pohjoisjärvi

    asiakaspalvelu@deikauppa.fi
    deikauppa.fi
    0989012-6

    Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

    Tilaaminen

    Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

    Maksaminen, maksutavat ja maksupalvelutarjoaja

    Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. 

    Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
    Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
    Innova 2
    Lutakonaukio 7
    40100 Jyväskylä
    https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

    Tilaus- ja maksuvahvistus

    Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

    Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

    Deikauppa
    Heikkiläntie 177
    42560 Pohjoisjärvi

    asiakaspalvelu@deikauppa.fi
    deikauppa.fi
    0989012-6

    Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.

    Toimitustavat ja -kulut

    Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

    Toimitusaika

    Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

    Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

    Palautusehdot

    Peruuttamisoikeus

    Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

    Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

    Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

    Peruuttamisen vaikutukset

    Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

    Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

    Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

    Palautuksen osalta yhteydenotot: asiakaspalvelu@aikamedia.fi tai 020 761 9800. Palautuksen hinta asiakkaalle on postikulujen hinta. Palautus tehdään 14 vrk sisällä palautuksen sekä palautusta varten tarvittavien maksutietojen saapumisesta.

    Lunastamaton paketti

    Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

    Ongelmatilanteet

    Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.