128 s.

Sakari Kähkönen: Hyvään avioliittoon

Sielunhoitoa ja terapiaa avioliitoon. Kirja on myös hyvää luettavaa avioliittoon aikoville.
Tässä kirjassa tarkastellaan avioliittoa aikuiseksi kasvamisen näkökulmasta. Fyysinen ikä ei kerro kaikkea kypsyydestämme. Itse asiassa se on aika pettävä mittari. Avioliitto, elämän kestävä aviosuhde on sen verran vaativa yhteinen yritys, että jokaisen on syytä kohdata oman kypsyytensä todelliset mitat. Se auttaa kohtaamaan ja elämään todellisuutta, jonka kautta vasta kestävät liitot syntyvät ja kasvavat.

Tämä asia on avioliiton sisäisen laadun kannalta ensiarvoisen tärkeä. Kirkon perheneuvonnan piirissä arvioidaan, että puolet avioeroista olisi kohtuullisen helposti vältettävissä, jos puolisot olisivat aikuisella tavalla tietoisia sisäisistä vaikuttimistaan ja niitten syntyyn vaikuttaneista seikoista.

Pastori Sakari Kähkönen on tehnyt kulttuuriteon kirjoittaessaan tämän kirjan. Se sisältää monia elementtejä uskon ja terapian yhteen sovittamisesta, elementtejä joista viime vuosina on paljon keskusteltu. Pitkään terapeuttina toimineena pappina hän on pohtinut myös tuossa kentässä esiintynyttä vastakkain asettelua. Kirjassaan hän sangen oivallisesti avaa syvälle luotaavia näköaloja juuri näihin kysymyksiin.

Kysy tuotteesta lisää: deikauppa@radiodei.fi.