Raisiolainen lauluntekijä ja laulaja
Jari J.T. Mäkinen on yhdessä ison muusikkojoukon kanssa saanut kaksi ja puoli vuotta kestäneen suururakan päätökseen: Moorian vuorella -levy on valmis. Lauluissaan Jari käsittelee mm. särkymisen ja toipumisen, ihmiseksi kasvamisen teemoja. Omassa elämässään hän on saanut kokea, että Jumala on voimallinen ja halukas auttamaan kipujensa ja rikkinäisyytensä kanssa kamppailevaa ihmistä. Jari haluaa näillä lauluillaan rohkaista kuulijaa etsimään apua ja armahdusta Jumalalta, Kaikkivaltiaalta. Näiden laulujen äärellä saa kuulijakin olla kesken ja heikko.
Musiikin monipuolisen sovitustyön ovat tehneet Yrjö Fager ja Kai Piikkilä. Mukana levyllä ovat myös mm: Junnu Aaltonen (saksofoni), Sergei Trembitsky (huilu), Yrjö Fager (kitarat, basso ja piano). Riitta Liukkonen (viulu), Olli Järvinen(viulu), Suvi Stolt (laulu), Iikka Viitanen (huuliharppu), Jokke Ketola (lyömäsoittimet), Hannes Merisaari (trumpetti), Elli Tikkala (sello) ja Lauri "Lapa" Rautiaisen johtama 6 hengen lauluryhmä.
Kysy tuotteesta lisää: deikauppa@radiodei.fi