Tositarina siitä, miten Nick joutui ruumiillisten rajoitteidensa vuoksi kamppailemaan henkisesti lapsena, teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena. Kirja kertoo myös siitä, millainen voimanlähde uskosta hänelle muodostui ja miten hän löysi tarkoituksen elämälleen.
Nick Vujicic syntyi ilman käsiä ja jalkoja. "Monen yksinäisen vuoden ajan pohdin, onko koko maailmassa ketään kaltaistani ja onko elämälläni mitään tarkoitusta", hän kirjoittaa.
Nyt Nick Vujicic innostaa toisia elämään rohkeasti ja iloiten, vastuksista huolimatta. Kun hän itse oppi hyväksymään sen, mitä ei voi hallita, ja keskittymään siihen, mitä voi hallita, hänen rajansa alkoivat etääntyä.
"Minä todella uskon, ettei elämässäni ole rajoituksia. Haluan sinun kokevan samoin, ovatpa haasteesi millaisia tahansa."
Nick Vujicic on innostava puhuja ja Life Without Limbs -järjestön johtaja. Hän asui pitkään Australiassa mutta asuu nykyisin Yhdysvalloissa, Etelä-Kaliforniassa.