"Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." 1. Moos. 1:29
Raamatun ajan keittokirjaan on koottu herkullisia Raamatun aikaisia reseptejä Pyhän maan alueelta. Raamatun katkelmat ja kertomukset johdattelevat ruoanlaittajan tuhansien vuosien takaisiin tunnelmiin.
Ruokaohjeiden lisäksi kirjassa tutustutaan Raamatun ajan ruokakulttuuriin. Raamatun sivuilta ja muusta ajan kirjallisuudesta käy ilmi, mitä Raamatun syntyseuduilla syötiin: leipää, oliiviöljyä, viiniä, kalaa, lampaan-, naudan- ja linnunlihaa, hedelmiä, hunajaa, mausteita… Arkisin ruoka oli yksinkertaista, mutta juhlat ja tärkeät perhetapahtumat järjestettiin yltäkylläisesti.
Kirja tarjoaa makuelämyksiä pääsiäislampaasta jokapäiväiseen leipään ja vie lukijan tutkimusretkelle Raamatun historian kiehtovaan maailmaan.
Pirkko Jurvelin on saksalaiseen ja englantilaiseen filologiaan erikoistunut filosofian maisteri ja opettaja. Hän on julkaissut useita teoksia, muun muassa Keskiajan keittokirjan (Art House 2007).
"Raamatun ajan keittokirja on erinomainen lisä kenen tahansa kotikokin kirjahyllyyn – –. Ulkoasu houkuttelee selailemaan ja tutkimaan reseptejä."
– Rauhan Tervehdys 41/2009