Kirjapaja
125 s.

Anna-Mari Kaskinen: Sydämen vuodenajat

VIIKON TEOS (vko 13)

Virikkeitä ja kannustusta yhdessäoloon

Sydämen vuodenajat on kirja välittämisen tärkeydestä. Runoilijana tunnetuksi tullut Anna-Mari Kaskinen ilahduttaa tässä teoksessa suorasanaisilla kertomuksillaan. Ne kuvaavat tuntoja, joita hänessä on herättänyt elämän haurauden ja ainutkertaisuuden tajuaminen: aika virtaa nopeasti, lapset kasvavat, vanhemmat ikääntyvät, itsekin vanhenee. Entistä selvemmin ymmärtää senkin, että jokainen hetki on kallisarvoinen lahja.

Kirja haastaa elämään avoimin ja rakastavin mielin, herkästi kuunnellen. On mielekästä ja syvästi inhimillistä huolehtia niistä, joiden elämänkertomus liittyy omaan kertomukseemme. Mutta huolenpidon tulee ulottua yhtä lailla myös niihin, jotka haastavat meitä lähtemään oman mukavuusvyöhykkeemme ulkopuolelle. Ihmisen kuuluu kulkea tietään yhdessä toisten kanssa. Sillä tiellä jaetaan niin eväät kuin niukkuuskin.

Anna-Mari Kaskisen kerronta viihdyttää, haastaa, lohduttaa ja antaa ajateltavaa.

Anna-Mari Kaskinen on kirjailija, runoilija ja lauluntekijä, joka on toiminut myös kolumnistina mm. Kotimaa-lehden verkkosivuilla sekä Askel- ja Sana-lehdessä ja Länsi-Uusimaassa. Hänen laaja, monipuolinen tuotantonsa käsittää niin proosaa kuin lyriikkaakin, niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Viimeisimpiä teoksia ovat Kaikista sanoista suurin, Maailman paras paikka, Lasten iltalauluja, Metsän sylissä, Sinisen hetken aikaan sekä Tuulihattu ja tuhat tarinaa.

Kustantaja/jakelija: Kirjapaja