288 s.

Arto Mikkola: Aitouden aateluus

Matka elpymisen ja ilon alkulähteille - aikuisen seikkailu kohti hyvinvointia.

Millä tavalla ihminen voi palautua arjen aherruksesta tänä kiireisenä aikana – mistä ammentaa, kun tuntee olevansa uuvuksissa? Olisiko elvyttävistä ympäristöistä apua itsetutkistelun tukena?

Hyvinvointitutkimuksen mukaan suurten ikäluokkien on havaittu haluavan elää täysillä, satsata terveyteen, matkustella ja auttaa muita ihmisiä. Aitouden aateluus on Arto Mikkolan arjen kokemuksiin ja psykologiseen ajatteluun perustuva, kristillistä uskoa tulkitseva persoonallinen puheenvuoro. Samalla se on myös matkakertomus tekijänsä vaelluksesta elpymisen ja ilon alkulähteille. Teosta ryydittävät Toni Brantbergin hauskat piirrokset. ”Omille sivuille” on varattu tilaa lukijan pohdinnoille ja vaikkapa kuville.

Psykologian lisensiaatti Arto Mikkola on toiminut Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorina sekä muissa alansa tehtävissä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Sivutoimisesti hän palvelee omaa yritystään alansa konsulttina. Mikkola on julkaissut useita kirjoja.

Kustantaja/jakelija: Kirjapaja