373 s.

Pekka Simojoki: EXIT - apostolin kyytiä

Norm. 32 euroa

Elävä näkökulma Exit-yhtyeen historiaan.

Apostolin kyyti vie ihmisten luo. Suomen legendaarisimpiin gospelbändeihin kuuluvan Exitin se on johtanut vuodesta 1987 alkaen yli 800 keikalle noin 200 paikkakunnalla kahdeksassa maassa sekä kahdentoista äänitteen tekoon, ja matka jatkuu.

Exit - Apostolin kyytiä on enemmän kuin perinteinen historiikki. Se on täynnä hullunhauskoja ja kuolemanvakavia tarinoita. Se kertoo kutsumuksesta ja tehtävästä, arjesta ja pienistä ihmeistä, ihmisten kohtaamisista ja Jumalan löytämisestä.

Kirja vie lukijansa sekä lavalle että lavan taakse ja paljastaa, mitä kaikkea keikkabussin ikkunasta näkee tästä maasta, rockmusiikista, gospelkulttuurista ja seurakuntien kiemuroista. Se kertoo, kuinka bändi muodostuu, miten laulut syntyvät ja - ennen kaikkea - mikä saa karavaanin liikkeelle vielä vuosikymmenien jälkeen.


Pekka Simojoki on Suomen tunnetuimpia gospelmuusikoita – myös maamme rajojen ulkopuolella. Hän on tuottelias säveltäjä, sanoittaja ja esiintyvä taiteilija. Exit – Apostolin kyytiä on hänen ensimmäinen kirjansa.

Kustantaja/jakelija: Kirjapaja