Teoksessa nostalgiset piirroskuvat on sijoitettu aukeamittain yli kahdenkymmenen rukouksen kanssa, siten että vanhempi voi lukea ääneen tekstin, samalla kun lapsi katselee kuvaa. Kirja sopii erityisesti illan yhteisiin rukoushetkiin yhdessä lapsen kanssa sekä kauniin ulkoasunsa ja kuvituksensa puolesta lahjakirjaksi lapsiperheisiin.
Vuonna 1900 Wienissä syntynyt kuvittaja Ida Bohatta on saksankielisen maailman tunnetuimpia lastenkirjakuvittajia. Hän yhdistää kuvituksessaan uskon ja elämän, luonnon, eläimet ja ihmisen jäljittelemättömällä tavalla. Hän kuvaa nostalgisella omalla tyylillään piirroksissaan erityisesti eläimiä,
kasveja, enkeleitä, lumilapsia sekä lapsia kukkahatuissaan.