Rippikoulusta on saattanut vierähtää jo parikymmentä vuotta, mutta moni hakee edelleen keskeisiin elämänkysymyksiin vastauksia. Yhteisöllisyyden kaipuu, hyväksytyksi tulemisen tarve ja uskominen siihen, että on olemassa ihmistä korkeampi voima, vaikuttavat vahvana tunteena ja kaipuuna jokaisen sydämessä, joskus tosin kovankin nahan alla.
Kirjassa tunnetut suomalaiset kertovat ajatuksiaan rippikoulusta. He pohtivat, miten ripari vaikutti heidän elämäänsä nuorena ja millä asioilla on merkitystä nykyäänkin. Tämä kirja valottaa rippikoulumuistojen kirjoa rehellisesti: ilosta suruun, onnistumisesta pettymykseen ja kadottamisesta löytämiseen. Omiin rippikoulumuistoihinsa palaamalla moni on löytänyt myöhemmin elämäänsä jotakin sellaista, mikä on auttanut ja antanut voimia vaikeissakin tilanteissa sekä huomannut, että lopulta elämä kannattaa.
Riparimuistoissa Olli Keskinen, Inga Sulin, Jani Wickholm, Antero Mertaranta, Aku Louhimies, Ari-Pekka Lahti, Maria Ylipää, Jukka Perko, Anne Flinkkilä sekä Tapani Ruokanen.